Arkisto Syyskuu, 2007
“Vajakki” on esitys kahdelle tanssijalle ja yhdelle jonglöörille, ja esityksen demo on nähtävissä Pakkahuoneella (en muista osoitetta, mutta siinä Tuulaakin ja Taitokorttelin tietämillä se on) huomenna perjantaina kello 19.00. Esiintyjinä Anna Venäläinen, Jussi Riissanen ja Miika Nuutinen.
“Esitys käsittelee päämäärätöntä oman edun tavoittelua, sekä toisaalta oman elämänhallintaan liittyviä maksullisia palveluita”, muotoilee Miika esityksen teemoja.
Koittakaa olla paikalla jottei tätäkin esitystä jouduta perumaan, kuten parin Pakkahuoneen esityksen osalta on kävijöiden puuttumisen takia käynyt.
Jossain harhan lukemattomista maanantai illan tapaamisissa tuli esille asia, että harhalaiset voisivat esittäytyä toisilleen kertomalla hiukan omasta työskentelystään taiteen parissa.
No minäpä käytän tätä oivaa ideaa ( en muista kenen) ja esittäydyn.
Olen Aleksi ja monen muun harhalaisen tapaan opiskelen kuvataidetta ja tarkoitus olisi valmistua ensi keväänä kuvataiteilijaksi. Tällä hetkellä teen koulun muotokuva-projektiin liittyen grafiikkaa meidän luokkalaisista ja väsäilen myös mm. julistetta Joensuun ooppera yhdistys ry:lle.
Ehkäpä tämä “esittäytyminen” jatkuisi harhalaisten parissa ja tätä edistäen “haastan” Antti Pesosen kertomaan mitä hän juuri tällä hetkellä puuhailee.
Tässäpä nyt esimerkit muotokuva-projektista. ( Aino, 26×26cm, kuivaneula) ja ( Elisa, 26×26, kuivaneula)
Luonto-Liitto ja Voima-lehti järjestävät vastamainoskilpailun, joka haastaa kritisoimaan kulutuskulttuuria huumorilla ja mainosmaailman omalla kielellä.
Kilpailussa on sarja alan opiskelijoille ja ammattilaisille sekä avoin sarja. Osallistua voi tekemällä mainosjulisteen, -musiikkia, -animaation tai -elokuvan. Kilpailuaika päättyy 30.10.2007.
Tuomareina toimivat sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka, sanaseppo Asa Salo, Markkinointi&Mainonta-lehden toimittaja Mattias Erkkilä, Voima-lehden AD Klaus Welp sekä Papper-lehden päätoimittaja Jeanetta Öhman.
Palkinnot ovat aineettomia. Molempien sarjojen voittajat saavat rutkasti mainetta, kunniaa ja näkyvyyttä sekä 100 euron lippulahjakortit.
YTV Jätehuollon suunnittelukilpailu opasteista. Palkintona 3000 euroa ja kaikki oikeudet viedään.
Visuaalisen kulttuurin festivaali Viscult järjestetään jo seitsemättä kertaa Joensuussa. Mikä parasta, pääosan leffoista näkee streamina netistä. Visuaalinen kulttuuri tarkoittaa tässä yhteydessä etnografista ja antropologista elokuvaa, joka taas käytännössä tarkoittaa vähemmistökulttuureista ym. eksoottisesta kertovia, usein pienellä budjetilla tehtyjä dokumenttielokuvia.

Harhan galleria “Galleria harha” (nerokasta, eikö totta) avaa ovensa marraskuun kylminä alkupäivinä Nukketeatteritalolla, eli osoitteessa Kauppakatu 44, Joensuu. Ensimmäinen näyttely tulee esittelemään Taideyhdistyksen jäsenten hienoimpia/elähdyttävimpiä tuotoksia.
Galleria koostuu kahdesta huoneesta, joita vastaisuudessa myös ulkopuoliset voivat varata näyttelytilaksi. Huoneet vuokrataan kuukaudeksi, joko yhdessä tai erikseen. Tarkemmat yksityiskohdat, mm. galleriatilojen vuokra, varmistuvat lokakuussa.
Alustava näyttelykalenteri näyttää tältä:
Marraskuu: Taideyhdistys Harhan yhteisnäyttely
Joulukuu: Anniina Mikkonen & Anni Arffman
Tammikuu: vapaa
Helmikuu: Antti Pesonen & Aleksi Martikainen
Maaliskuu: Taideyhdistys Harhan esoteerisen taiteen jaosto
Huhtikuu: alustavasti varattu muotokuvaprojektille
Uudistuneen login kunniaksi alamme julkaista verkkosarjakuvaa. Harhan lehdestä tutun Untamon, tuon kylmänkostean makaronin ja muun kaapintauksen jengin seikkailuja seuraamme noin viikottain. Sarjiksen tekijä on Tuula Aikioniemi.
Harhan uusi blogi alkaa olla kohtapuoleen kondiksessa. Huomatkaa uusi domain!
Wordpressin suomenkielinen versio toimii aika nätisti, mutta teema jonka laitoin siihen, on englanninkielinen ja osa jutuista on nyt ärsyttävästi englanniksi. En osaa php:tä niin paljoa että osaisin korjata asian, joten tyytyminen on kai sitten tähän, ellei joku php-nörtti tule pelastamaan tilannetta.
Vanha blogi löytyy osoitteesta http://finhost5.futuron.fi/~harhain/



Viimeisimmät kommentit