Omakustanteet testissä II

Kävin noutamassa Ullakolta toisen satsin omakustanteita, kolme kappaletta: Tiitu Takalo: ’Nurin’, (2007), Hannele Richert: ’Sudenkuoppien käsikirja’ (2006), sekä A. Hintsa: ’Arsenikkiä, veljet’ (julkaisuvuosi tuntematon). Hinnat olivat 5€, 3,5€ ja 1,5€.

Otoksen kuvataiteellisesti paras on ilmiselvästi ’Nurin’. Sivuilla nähdään suurinpiirtein saman piirrostyylin erilaisia variaatioita, ja lopuksi erittäin kauniisti tehty harmaasävysarjakuva (varmaan tekniikalle löytyy joku tieteellisempi nimi). Sisällöllisesti ’Nurin’ ei ole yhtä hyvä, sillä se on aika selvästi ns. skene-sarjakuvaa, ja jos ei itse satu kuulumaan skeneen, niin pätkistä jää vähän hölmö fiilis (Takalon skene on tämmöinen punk/elämäntapakapina).. itsekin olen tämäntyylistä tavaraa tehnyt, ja jälkeenpäin kun olen niitä lukenut, niin on tuntunut ihan hyvältä etten ole pannut laajempaan levítykseen; sen verran parin vuoden etäisyys tekeleeseen on paljastanut ne vähän liikaa idiosynkraattiseksi vellonnaksi, joka lopultakaan ei varmaan kykene tavoittamaan kovin monia muita..

Tai tämmöinen tuntuma jäi, noista omista vanhoista, ja samaten näistä Takalon sarjoista. 72-sivuisen vihkon sisältö on pitkälti fiilistelyä selvästi itse koetuista tilanteista, jotka on sitten – siltä näyttää – suht suoraan vain tehty sarjakuvamuotoon. Joskus varmaan toimii, tässä tapauksessa jotenkin ei useinkaan.. myös pahamaineinen metasarjakuva on edustettuna. ***

Takalon luin ensimmäisenä, kun sen kansi oli kaikkein hienoin. Seuraavaksi kävin käsiksi toiseksi hienoimpaan, ja paljastuipa se myös kolmikon toiseksi parhaaksi. ’Sudenkuoppien käsikirja’ on edelleen ns.

fiilistelysarjakuvaa, mutta jotenkin ”universaalimpaa” kuin Takalon skenetyssarjat.. voi skenen ulkopuolinenkin jotenkin samaistua enempi tai jotain. Reichartin vihkossa on 36 sivua, ja on aika tasalaatuista sekä sisällöltään että kuvitukseltaan.. kuvitus ei aina oikein yllä siihen, mihin näkyy yritetyn.. mutta ei se suurempia. ***

Viimekseksi käsittelyyn otetaan itse nidottu monistenippu, ’Arsenikkiä, veljet’. 16-sivuisen vihkon ”selkämykseen” on haaskattu peräti kolme niittiä, ehkäpä tämä yksityiskohta nosti vihkon hinnan yhdestä eurosta yhteen viiteenkymmeneen.. muuten hintaa onkin vähän vaikea perustella.

Samoin kuin ’Sudenkuopissa’, sisältö ja kuvitus käyvät käsi kädessä, mutta vaan alemmalla tasolla kuin ’Sudenkuopat’. Sarja on kuin ’Kiroileva siili’ huonommin piirrettynä: kolmen ruudun strippejä, joissa toistuu kerta kerran jälkeen sama asetelma ja sama vitsi. 26:n stripin joukossa on vain kaksi semmoista, jotka rikkovat kaavan (ja hyvä niin!).. se on kumminkin liian vähän. Pari-kolme sivua tätä kamaa ja kaavaa olisi ollut vielä ok, kipuraja meneekin sitten suurinpiirtein siinä.*

Kansilehtien kuvien jälkeen on oheen pantu Takalon vihkosta kolme ruutua, Sudenkuopista sekä Arsenikistä yksi.