Taas kuppi kourassa ja keksi roikkuu alahuulessa. Yhdeltätoista alkava vierailuaika lähestyy. Täytyy kammata silmäpussit ja kammeta ruoto ojennukseen. Olen maalannut ydinräjähdysaiheista teostani niin innoissani, että niskaan sattuu. Hartiat ovat olleet lukkiintuneena jo pitkään. Ei tämä valvominen edelleenkään rasita minua, koska on niin hauskaa olla täällä luovuuden alkukodissa. Taidekeskus Ahjo on osoittautunut erinomaiseksi ympäristöksi tälle tapahtumalle. Ryhdyn syömään kinkku/jauhelihapiirasta(jauheliha- ja kinkkuroiskeläppä vastakkain “leivottuna”).
-Antti “pulmasissi” Raatikainen
PS. Näinkin voi laulaa: “Ei tunti tapa, jos ei vuorokauteen nuku, kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan!”
Ok, olin siis makuullani unen omaisessa tilassa kaksi tuntia puoli seitsemästä puoli yhdeksään. Piristi kuitenkin! Näen asiat uudessa valossa. Kaikkien silmäpussit alkavat sinertää suloisesti valkoista gallerian seinää vasten. Nyt kahvia ja energiajuomaa, roiskeläppä ja hommiin.
…ja muodostaa räikeän vastakohdan aivojen jähmeiden liikehdintöjen kanssa. Koetin hieman nukkua -> tyynynkuva naamassa, ei unta. Ennen “nukkumista” “pääsin käsiksi maalaamiseen”. Teoksen ilmapallot pääsivät karkuun.
Pari kuvahavaintoa
Ihailtavaa sitoutumista taiteen tekoon viimeiseen hengenvetoon saakka:
Ahjon sali kylpee valossa ja noh.. kaikessa mahdollisessa:
Nukuin maalausteni ääressä hetkisiä. Kävin tolkuissani välillä ja maalasin, mutta oli pakko luovuttaa aina kun elimistö väsyi. Nyt mennään säästöliekillä. Tämä tapahtuma todella vaatii joko tekemään paljon puolivalmiita ideoita tai keskittymään muutamaan. Minulla on työn alla kolme sekä yksi terapiapala, johon voi käyttää ylimääräiset maalit (toissijaisuus ei sulje pois taideteokseksi kehittymistä). Olen kokenut sen määrän olevan varsin sopiva tähän intensiiviseen luomiseen. Normaaliolosuhteissa tilanne olisi aivan toinen, koska työskentelyrytmi on paljon rauhallisempi ja teoksille voi suoda enemmän aikaa kypsyä. Kolmen teoksen sisälle on helppoa vielä uppoutua. Jos aloittaisin vielä yhden, todennäköisesti käsittelykykyni leviäisi enkä saisi niitä ensimmäisiäkään valmiiksi. En tiedä onko nälkä. Paleltaa nukkumisen jäljiltä. Otan tämän avautumisen pääteeksi kupillisen virkistävää ja lämmittävää Suomesta ostettua kahvia!
-Antti Raatikainen
Väsyneenä työskentely sai aikaan peruuttamattomia virheitä, joten palasin torkkumaan lisää. Ja niinpä auringon noustessa saatoin itsekin nousta normaalin virkeänä. Työskentely on sujunut yllättävän normaalisti, tilanne, vuorokauden aika tai ympärillä olevat ihmiset eivät ole juuri vaikuttaneet työskentelyyni, paitsi siten, että jatkan sitä vieläkin 13 tunnin jälkeen… tauot auttavat pitämään vireyttä yllä. Toinen, tai oikeastaan kolmas, työ alkaa olla valmis. Tavallisesti käyttämäni paperit loppuivat, joten nyt pitäisi päättää, millä paperilla ja koolla jatkan.
Yllätyksekseni myöskään hartiani eivät ole jumineet, vaikka normaalisti ne sanovat stopin jo aika nopeasti piirtäessäni. Ehkä asiaan auttaa normaalista poikkeava työasento lattialla istuen, könötän eri asennossa kuin yleensä. Jaloissa tuo venyttely kyllä tuntuu…
Kahdentoista tunnin jälkeen aiheet alkavat olla vähissä, maalauspinnalle syntyy vain sattumanvaraisia väriläiskiä. Toisaalta jo aamuyöllä selkeinä alkaneet akryylimaalaukseni muuttuivat salvadordalimaisiksi alitajunnan verhoumiksi vapaana freudin tulkinnoille. Tai sitten asia ei johdu ollenkaan valvomisesta – ehkä luovuuteni ei ole muutenkaan niin innovatiivista kuin itselleni koetan todistella. Joka tapauksessa nyt ei synny luontaisella tavalla mitään, ainoastaan pakottamalla itseni maalaamaan “jotakin”. Johtopäätös itsetutkiskelusta: ensimmäiset 12 tuntia menivät kokeelliseen luomisprosessiin tutustumisessa, tästä seuraavat 12 varmaan vain paikanpäällä pysymisessä. Ihminen tarvitsee unta. Ollakseen luova !
