Vielä on maalaustelineet pystyssä. Taidettakin syntyy epätasaiseen tahtiin. 

Monthly Archive for huhtikuu, 2009
Page 4 of 6
Olo alkaa olla hieman levoton. Väsymys pukkaa päälle ja kohta ollaan puolessa välissä. Tekisi mieli käydä ostamassa kebabia, muttei oikeastaan ole nälkä.
Luominen oli äskettäin todella kovassa vauhdissa, mutta hartiaseudun lihakset menivät jumiin. Täytyy ymmärtää pitää säännöllisempiä venyttelytaukoja. Vaikuttaa siltä, että pitkäkestoinen penssellin heiluttaminen ja maalin sutiminen on aerobista harjoittelua. Taidan kirjoitustauon lisäksi pitää myös kahvitauon. Laitoin lihaksiini tiikerisalvaa, jonka pitäisi rentouttaa tunnin sisällä. Pakko hiljentää tahtia. Maalaukset kuitenkin etenevät mainiosti ja mielialani on korkealla vastoinkäymisestä huollimatta.
-Antti Raatikainen
Ensimmäiset vakavat väsymyksen oireet kantautuvat nauruna ympärillä. Työ sujuu ihmeen hyvin ottaen epätavllisen työskentelyajankohdan. Toinen työ työn alla, ensimmäinen värikerros tehtynä. Harhapupu jatkaa viuhahtelua.
Hyvää Pitkäperjantaita! En taida olla lähellekkään tarpeeksi väsynyt, kosketusta ei synny alitajuntaan, ainoastaan huonoon huumoriin. Mutta, kappas vaan, silloin tällöin pieni oivallus on pirskahtanut mieleeni. Ja yritin laittaa kahvikupin jääkaappiin.
Kuvareportaasia:



