Nimetön – Tuomas Laulajainen

5.9. – 27.9. 2009

Avajaiset 4.9. klo 18

Nimetön näyttelyni koostuu eri menetelmin toteutetuista teoksista parin viime vuoden ajalta. Teoksissa olen käyttänyt piirustuksen ja maalauksen tekniikoita erilaisille pohjamateriaaleille, useimmiten paperille. Pyrin suhtautumaan eri materiaalien käyttöön taiteessa mahdollisimman ennakkoluulottomasti.

Näyttelyssä esillä  olevat teokset ovat syntyneet kiinnostuksestani tilan kuvaamista kohtaan. Minua kiehtoo ajatus kolmen ulottuvuuden olemassaolosta kaksiulotteisella pinnalla. Vaikka tila ja avaruus ovat lähtökohtana teoksilleni, en ole pyrkinyt luomaan todellisuutta vastaavaa illuusiota tilasta tai kappaleista. En käytä malleja eikä kuvieni olioille ole ”oikeaa”, fyysistä esikuvaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook