Monthly Archive for marraskuu, 2011

Painajainen – Taideyhdistys Harhan yhteisnäyttely

2.-30.12.2011

Galleria Harha Joensuu

Tänä vuonna Taideyhdistys Harhan jäsenet esittäytyvät Galleria Harhassa yhteisnäyttelyllä Painajainen. Kukin taiteilija on käsitellyt teemaa parhaaksi katsomallaan tavalla ja luonut omanlaisensa painajaismaisen näkymän. Näyttelyssä on esillä maalauksia, grafiikkaa, piirroksia ja veistoksia

Näyttelyn taiteilijat: Anni Arffman, Niina Halonen, Tero Hirvonen, Maija Keränen, Juha Kettunen, Pilvi Kivijärvi, Lauri Lamminen, Niina Katinka Mantsinen, Riikka Mattinen, Antti Pesonen, Outi Piiroinen, Katja Pirinen, Antti H. Raatikainen, Heli Ruokolainen, Jili Uuttu ja Atso Wilen.

Avajaiset ovat perjantaina 2.12. klo 18.

Tervetuloa kokemaan Painajainen!

Galleria Harha avoinna: ti-ke, pe-su 11-15, to 15-19, ma suljettu. Osoite: Kauppakatu 44, Joensuu.

TINTTAMARESKI

Katja Pirinen iloitsee maalaustyöstään.

Joensuun kaupungin kulttuuritoimi ja Taideyhdistys Harha Ry toteuttavat yhteistyössä Tinttamareskin Joensuu-päivänä 29.11.2011. Tinttamareskilla tarkoitetaan valmiiksi maalattua seinää, josta lapset ja lapsenmieliset voivat kurkistaa ulos. Seinällä on yleensä hahmo tai useampikin, joiden kasvojen kohdalle on leikattu reikä.

Carelicumiin sijoitettava Tinttamareski poikkeaa tavallisesta tinttamareskistä siten, että hahmo koostuu kolmesta osasta: alavartalosta, ylävartalosta ja päästä. Lisäksi hahmot liittyvät jollain tavalla Joensuuhun. Hahmot ovat Joensuun Elli, Teatterin kummitus, Laukkukauppias, Kosiosuden morsio, Harhapupu ja Suohirviö. Kurkistaja saa itse valita kuinka hahmo muodostuu. Hahmo voi koostua esimerkiksi Harhapupun päästä, Suohirviön keskivartalosta ja Laukkukauppiaan jaloista.

Yhteistyökumppaneina ovat Puukeskus Joensuu Oy, Väen talo ja PKAMK/Muotoilun ja kansainvälisen kaupan keskus.

Tervetuloa kokemaan Tinttamareski tiistaina 29.11. klo 9-15 Carelicumin aulaan!

Katja Pirinen

Taidetta 24h, video

Taideyhdistys Harha ry järjesti Joensuussa 24 tunnin mittaisen tapahtuman, jossa taiteilijat työskentelivät vuorokauden ajan yhtäjaksoisesti. Tapahtumapaikkana toimi Joensuun keskustassa sijaitseva Taidekeskus Ahjo, missä Taidetta 24h järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Jokainen taiteilija työskenteli valitsemallaan tekniikalla ja omilla työvälineillään.

Tapahtuma alkoi kansanperinteestä ammentavan Hippa-festivaalin musiikkiesitysten inspiroimana klo 18. Työskentely aloitettiin lauantaina 29.10. klo 22.30 ja lopetettiin sunnuntaina 30.10. klo 18. Sunnuntaina pidettiin ns. vierailuaika klo 13-15, jolloin yleisö pääsi tutustumaan taiteilijoihin työssään ja seuraamaan heidän luomisprosessiaan. Vuorokauden aikana toteutetuista teoksista koostettiin näyttely Ahjon Sysi-saliin, joka on nähtävissä 2.-23.11.2011. Näyttelyn avajaiset olivat tiistaina 1.11. klo 18.

Video & musa: Lauri Merisaari

Odottavan aika – Juha Kettunen & Lauri Merisaari

Galleria Harha 1.- 30.11.2011

Maalauksia ja valokuvia
Juha Kettunen & Lauri Merisaari

Galleria Harhassa on marraskuun ajan esillä kahden nuoren joensuulaisen kuvataiteilijan taidenäyttely. Lauri Merisaarelta on esillä valokuvia ja Juha Kettuselta öljyväri-, akvarelli- ja akryylimaalauksia.

Juha Kettusen maalauksiin on tullut mukaan tiedostamattomia tarinoita alitajunnan varastohuoneista. Lauri Merisaari taas kertoo etsivänsä valokuvaajana yksityiskohtia ja tunnelmia, jotka rauhoittavat mieltä ja saavat muistamaan kuinka kauniita pienet asiat ovat muuten sekavassa ja ärsykkeitä täynnä olevassa ympäristössä.

– Parhaissa kuvissani olen tallentanut sen, mikä saa minut unohtamaan kiireen. Sellaisia kuvia haluan itse pitää seinälläni, Merisaari sanoo.

Molemmat miehet ovat valmistuneet kuvataiteilijoiksi Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulusta. Merisaari tunnetaan paremmin kuvanveistäjänä, jolla on aina veistosprojektit päällä. Tämä näyttely esittelee taiteilijan vähemmän nähtyä valokuvatuotantoa. Kettunen taas on pitkään ja intohimoisesti pilkkonut maailmaa maalauksillaan. Kummatkin ovat vaikuttaneet aktiivisesti jo usemman vuoden Taideyhdistys Harhan toiminnassa.