Mieli kuvia – Johanna Eronen

2.1. – 31.1.2012

Avajaiset 2.1.2013 klo 15-18

Olen Joensuun enolainen aloitteleva kuvataiteilija. Huomasin osaavani piirtää hevosia ja muita eläimiä jo hyvin pienenä. Kuvaamataito, käsityöt ja äidinkieli olivat ainoat hetket jolloin olin koulussa hereillä. Vaikkei minusta koskaan ole oikeaa taiteilijaa tullutkaan, on taide aina ollut jollain tavoin osa elämääni. Olen kaiken aikaa piirrellyt tilauksesta lemmikkien muotokuvia ja suunnitellut tatuointeja. Nuoruuden huumassa kesken jäänyt tekstiiliartesaanin koulutus olisi joskus toiveissa saada päätökseen. Nuorena minulta puuttui tuki ja kannustus taideopintoihin. Yhtäkkiä huomasin olevani äiti eikä tilaa ja aikaa taiteelle ollut. Samalla olen aina arastellut tuoda omia näkemyksiäni esille, ihmisten kriittisyyden takia luoda sitä mitä todella tahdon. Nyt kuitenkin aikuisena annoin itselleni luvan tehdä omannäköisiä kuvia, mielipiteistä, ennakkoluuloista, sekä äitiydestänikin huolimatta.

Taide on minulle irtautumista arjesta. Taide on minulle elämistä uudelleen, keskenjäänyttä lapsuutta, leikkimistä väreillä ja muodoilla. Taide on myös tulevaisuutta, haaveita ja unelmia…ilman paineita ja vaatimuksia… Mielikuviani. Hetken ajan minulla on paikkani maailmassa, olen olemassa, elän.

En etsi aiheita, ne vain tulevat vastaan arjen elossa. Iltapäivälehtien karuissa lööpeissä, uutisissa, ympäristössä. Näyttelyni työt ja niiden aiheet voivat tuntua katsojasta surullisilta, jopa pelottavilta. Niissä toki on myös se puolensa, joka vain täytyy uskaltaa ottaa vastaan. Itse olen hakenut näillä maalauksilla  toivoa ja muutosta,  halua herättää yleisössä ajatus ”Voisinko toimia toisin?”

Minulta on kysytty, miksi olen ”tärvellyt” hienon maisemamaalauksen rumilla pääkalloilla. Minulle pääkallot kuvastavat kalevalaisuutta, karjalaista kotiseutua ja kulttuuria, joka on vahvaa. Siitä aiheeni 2011 valmistuneisiin maalauksiin, joista näyttelyssäni esillä ovat Kiputyttö ja Kuolemajärvi. Näissä maalauksissa on hyvin paljon tunnetta. Kiputyttö itkee maailman pahuutta Kuolemajärveksi.

Tämän jälkeen syntyi jatkumona savannieläimet. Mielikuvissani valtava kaksimetrinen kirahvi kurottamassa kaulaansa, katselemaan meitä jotka tuhoamme heidän elinympäristönsä. Huomasin kuinka Afrikan savanni ja Kalevala voivat olla yhtä. Kuinka eläinten elinympäristö kuin myös kulttuuriperinteemme ovat uhattuna teollisessa ja turhamaisessa aikakaudessamme.

Lohikäärmeet saivat elämän innostuksestani tatuointeihin. Piirsin erilaisia tatuointimalleja, liskoja ja tribaleja ja kohta huomasinkin maalaavani näitä akryylillä kankaalle. Alkuun ne olivat pelkistettyjä, siitä lähdin työstämään niitä kolmiulotteisiksi öljyllä ja ne heräsivät eloon. Olio sai nimekseen Louhinen. Louhinen eli lohikäärme-hevonen, synnyin- ja asuinpaikkani Louhiojan mukaan. Tämä mielikuvitusolento jatkaa samaa kalevala-savanni-sarjaa. Louhinen vangitsee itseensä maailman ja ihmisen pahuutta, syöksee rotkoon mustan varjonsa.
Jokaisessa meissä  asuu valkea ja musta.
On meidän oma valintamme miten meidän ja maailmamme lopulta käy.
Olen hyvin huolissani…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Connect with Facebook