Author Archive for Antti Raatikainen

Taidetta 24h Taidekeskus Ahjossa

Taidetta 24h Taidekeskus Ahjossa 29.10.–30.10.2011, näyttely 2.11.–23.11.2011Taideyhdistys Harha ry järjestää Joensuussa 24 tunnin mittaisen tapahtuman, jossa taiteilijat työskentelevät vuorokauden ajan yhtäjaksoisesti. Tapahtumapaikkana toimii Joensuun keskustassa sijaitseva Taidekeskus Ahjo, missä Taidetta 24h järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Jokainen taiteilija työskentelee valitsemallaan tekniikalla ja omilla työvälineillään. Tapahtuma alkaa kansanperinteestä ammentavan Hippa-festivaalin musiikkiesitysten inspiroimana klo 18. Työskentely aloitetaan lauantaina 29.10. klo 22.30 ja lopetetaan sunnuntaina 30.10. klo 18. Sunnuntaina pidetään ns. vierailuaika klo 13-15, jolloin yleisö pääsee tutustumaan taiteilijoihin työssään ja seuraamaan heidän luomisprosessiaan. Vuorokauden aikana toteutetuista teoksista koostetaan näyttely Ahjon Sysi-saliin, joka on nähtävissä 2.-23.11.2011. Näyttelyn avajaiset ovat tiistaina 1.11. klo 18.

Oletko kiinnostunut osallistumaan tapahtumaan?
Vielä on muutama osallistujapaikka vapaana, joten ilmoittaudu mahdollisimman pian. Lähetä Harhan sähköpostiin (taideyhdistysharha(at)gmail.com) vapaamuotoinen hakemus ja kuvia töistäsi. Kerro hakemuksessasi työskentelytekniikkasi ja tilan tarve (max. 2,6m X 2,6m/taiteilija). Muista ilmoittaa jos vähempi tila, esimerkiksi yksi pulpetti riittää työskentelyysi. Salissa on tilaa noin viidelletoista taiteilijalle. Kun olemme saaneet selville kunkin taiteilijan tilan tarpeen, voimme mahdollisuuksien mukaan kasvattaa osallistujamäärää suuremmaksi.

Lisätietoja:
Antti H. Raatikainen,  +358 44 5761760, kuvataiteilija(at)anttiraatikainen.com

Wanhassa Jokelassa Antti H. Raatikaisen maalauksia

Helmikuussa Antti Hermanni Raatikaisen maalauksia vuodelta 2009 ravintola Jokelassa. Teoksia näyttelystä Rypistynyt profeetta uudelleen näytteillä.
Tervetuloa!
Lue lisää osoitteesta:
http://anttiraatikainen.com/2011/01/28/maalauksia-wanhassa-jokelassa-helmikuussa/

Ravintola Wanha Jokela
http://www.ravintolawanhajokela.fi

ILOVEYOU – Antti H. Raatikaisen valikoituja taidemaalauksia

ILOVEYOU - Antti Raatikainen 2009 - akryyli, akryylisiirto, alumiinifolio, 120cm x 72cmTaidekeskus Ahjossa on maalausnäyttely, jossa on taideteoksia Antti Raatikaisen viimeaikaisesta tuotannosta. Näyttelyn teemana on rakentuminen, joka voi ilmetä ympäristön rakentumisena sekä tunteiden tai tunne-elämän rakentumisena. ILOVEYOU viittaa erääseen kuuluisaan tietokonevirukseen. RAKASTANSINUA kirjoitettuna yhteen on kuin mekaanisesti toistaisi sitä tarkoittamatta mitään. Tämä kertoo viestiä ihmisten läheisyyden kaipuusta ja kiintymyksestä vailla rakkautta. Rakkaus ei tunnu siltä miltä sen eskapistisissa kuvitelmissa ajatellaan tuntuvan. Se tarttuu kuin virus ja kasvaa sisälle, koska rakkautta haetaan vailla hyväksyntää todellisista olosuhteista. Rakkaus kumpuaa sydämestä, eikä sitä muualta löydä.

Maalausjälki on rouheaa ja metallista, maalaustaiteen metallia. Vaikutelmaltaan rankat mutta rakentavat teokset eivät kanna valheellisen ylpeyden eikä imelän kauneuden leimoja. Akryylimaalauksissa on yhdistetty digitaalista ja perinteistä kollaasia kovalevypohjille. Iso osa näyttelyn teoksista on ollut esillä Helsingissä Rööperin Taidesalongissa. Mukana on myös uutta tämän vuoden tuotantoa.

ILOVEYOU on Raatikaisen neljäs yksityisnäyttely Joensuussa. Nuori taiteilija on järjestänyt näyttelyitä vuodesta 2006 lähtien. Hänen teoksia on ollut mukana myös alueellisissa jyrytetyissä näyttelyissä. Hän on myös Taideyhdistys Harhan puheenjohtajana toista kautta. CV löytyy kokonaisuudessaan taiteilijan verkkosivuilta.

Näyttely on avoinna Taidekeskus Ahjossa osoitteessa Kirkkokatu 23, 80100 JOENSUU tiistaista perjantaihin klo 12–18 ja lauantaista sunnuntaihin klo 12–15. Taiteilijan nettisivut www.anttiraatikainen.com

ACTION PAINTING

Järjestämme kolmena kesäsunnuntaina ACTION PAINTING tapahtuman Joensuussa Taitokorttelin pihassa. Ensimmäinen niistä järjestetään 28.6. klo 13.30. Tapahtuma on eräänlainen esittely perin ripeästä luomistyöstä, koska taiteililijalla on vain tunti aikaa saada maalaus valmiiksi. Tapahtuman tukijoina toimivat joensuulaiset Palavaneri Oy, joka on lahjoittanut meille tasavertaiset maalauspohjat, sekä Värisilmä Oy, jolta olemme saaneet maaleja yhteiseen käyttöön. Tervetuloa seuraamaan luomistyötä!

action-painting-web.jpg

12.50 Vaikea vaihe

Sain ensimmäisen teokseni valmiiksi. Sen nimi on Taivasta kantelevi, auerta avartelevi. Loppujen teosten kanssa on se viimeistelyn vaikea vaihe, jolloin pitäisi nähdä kirkkaana se hetki kun teos on valmis. Ongelmana tällä hetkellä on juuri kirkkauden ja selkeyden puute, koska väsyttää ja jäseniä kolottaa. Maalaaminen on kuitenkn erittäin nautinnollista ja olen ilahtunut vieraiden runsaudesta. Toivon huomiselle samanlaista innostusta.

-Antti Raatikainen

12.50 tilannekatsausTaivasta kantelevi, auerta avartelevi - akryyli kankaalle - Antti Raatikainen

10.30 Kah! Kahvia!

Taas kuppi kourassa ja keksi roikkuu alahuulessa. Yhdeltätoista alkava vierailuaika lähestyy. Täytyy kammata silmäpussit ja kammeta ruoto ojennukseen. Olen maalannut ydinräjähdysaiheista teostani niin innoissani, että niskaan sattuu. Hartiat ovat olleet lukkiintuneena jo pitkään. Ei tämä valvominen edelleenkään rasita minua, koska on niin hauskaa olla täällä luovuuden alkukodissa. Taidekeskus Ahjo on osoittautunut erinomaiseksi ympäristöksi tälle tapahtumalle. Ryhdyn syömään kinkku/jauhelihapiirasta(jauheliha- ja kinkkuroiskeläppä vastakkain “leivottuna”).

-Antti “pulmasissi” Raatikainen

PS. Näinkin voi laulaa: “Ei tunti tapa, jos ei vuorokauteen nuku, kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan!”

Camp henkistä herkuttelua

8.30 Tä?! Paleltaa. Kahvia. Sekavata.

Nukuin maalausteni ääressä hetkisiä. Kävin tolkuissani välillä ja maalasin, mutta oli pakko luovuttaa aina kun elimistö väsyi. Nyt mennään säästöliekillä. Tämä tapahtuma todella vaatii joko tekemään paljon puolivalmiita ideoita tai keskittymään muutamaan. Minulla on työn alla kolme sekä yksi terapiapala, johon voi käyttää ylimääräiset maalit (toissijaisuus ei sulje pois taideteokseksi kehittymistä). Olen kokenut sen määrän olevan varsin sopiva tähän intensiiviseen luomiseen. Normaaliolosuhteissa tilanne olisi aivan toinen, koska työskentelyrytmi on paljon rauhallisempi ja teoksille voi suoda enemmän aikaa kypsyä. Kolmen teoksen sisälle on helppoa vielä uppoutua. Jos aloittaisin vielä yhden, todennäköisesti käsittelykykyni leviäisi enkä saisi niitä ensimmäisiäkään valmiiksi. En tiedä onko nälkä. Paleltaa nukkumisen jäljiltä. Otan tämän avautumisen pääteeksi kupillisen virkistävää ja lämmittävää Suomesta ostettua kahvia!

-Antti Raatikainen