Tässäpä linkki Päivi Romppasen sivuille, jossa kuvia tapahtumasta ja siellä syntyneistä teoksista: http://www.enontaidekartta.fi/fi/?ID=1957
Toivon mukaan saisimme myös videokuvaa esille nettiin, lystikäs pätkä tuli nurkkakameran kuvan pikakelauksesta.
…kaikki ovat liian väsyneitä keksimään mitään hienoja ja kokoavia loppusanoja juuri nyt. Kokemus oli uskomaton ja merkittävä meille mukana olleille. Harha kiittää ISOsti ja lämpimästi kaikkia, jotka ovat tehneet tapahtuman mahdolliseksi, kiitoksia Joensuun Taiteilijaseuralle ja kiitoksia Ahjon kannatusyhdistykselle, kun saimme järjestää tapahtuman parhaimmissa mahdollisissa puitteissa! Ja kiitoksia pyydettiin välittämään myös meille Harhalaisille. Hyvä myö!
Ja loppuun “jälkeen” -muuttumisleikin kuva, Antti R. tahtoi varmistaa, että silmäpussit ovat kammattu taakse.
t.Anni “en nukkunu ollenkaan” Arffman

Olipas mukavaa huomata, että pojektimme kiinnosti monia niin paljon, että he tulivat vierailemaan. Kiitoksia kaikille käynnistä ja tulkaahan kaikki katselemaan huomenna vielä näyttelyäkin, itselläni on tunne, että siitä tulee varsin mielenkiintoinen!
Väsymys meni yllättäen aamupäivällä ohi, kai sitä on niin tottunut olemaan hereillä siihen aikaan. Yöllinen maalauksen aloitus ei lähtenyt vetämään, tämä vuorokausi olkoon saviveistosten. Ollessani “yöunilla” näin suljetuin silmin erilaisia savispiraaleita ja hahmoja. Nyt tämän päivätajunnan myötä veistokset alkavat olla järkevämpiä, taas jopa aivan ihmisen näköisiä.
Vaikka vuorokausi ei meiltä olekaan päättynyt niin tuntuu, että se silti vaihtui. Yön hervoton fiilis tuntuu eiliseltä. Kiinnostavaa on kuitenkin huomata, että nyt ilmassa on jo sellaista henkeä, että aika loppuu kesken. Tuskin kukaan kuitenkaan haluaisi jäädä toista vuorokautta viettämään.
Ainukainen ja poksahtanut vesiväri/akryylimaalaus

Ja vieraamme Ainon huomio Helsingin Sanomista (kiva, että tekivät juttua!)

…ja muodostaa räikeän vastakohdan aivojen jähmeiden liikehdintöjen kanssa. Koetin hieman nukkua -> tyynynkuva naamassa, ei unta. Ennen “nukkumista” “pääsin käsiksi maalaamiseen”. Teoksen ilmapallot pääsivät karkuun.
Pari kuvahavaintoa
Ihailtavaa sitoutumista taiteen tekoon viimeiseen hengenvetoon saakka:

Ahjon sali kylpee valossa ja noh.. kaikessa mahdollisessa:

No niin, nyt päästiinkin sitten itse asiaan! Yllättävänkin johdonmukainen prosessi: alun jäykkyys, innostuminen tekemisestä, väsymys -> irrottautuminen tavanomaisesta tekemisestä,-> ihan oikea flow olotila. Nyt alan olla jo liian väsynyt hehkuttamaan aiempaa tunnetta, mutta olipas huippua kun tunsi päästävänsä irti ja aivot poikivat uusia ja taas uusia ideoita jokaisesta nyrkkiin puristetusta savipalasta. Tuotoksista tulikin vallan synkeitä alitajunnan mörköjä, niitä olisi riittänyt useampikin savikilo, mutta jossain vaiheessa siitä meni hmm… mielekkyys!
Olen nyt jo saanut kokeilultamme enemmän kuin olisin uskonutkaan. Eikä milloinkaan saa sellaisia hysteerisiä naurukohtauksia kuin tässä väsymystilassa. Vatslihakset ovat kipeät.
Alkaakohan tuo aurinko kohta nousemaan, alankohan minä? Kooma iskee.
Tässä kuvasarjassa prosessi rintakuvasta hilpeään pääsiäispupuun.

Hyvää Pitkäperjantaita! En taida olla lähellekkään tarpeeksi väsynyt, kosketusta ei synny alitajuntaan, ainoastaan huonoon huumoriin. Mutta, kappas vaan, silloin tällöin pieni oivallus on pirskahtanut mieleeni. Ja yritin laittaa kahvikupin jääkaappiin.
Kuvareportaasia:
Hidasta käynnistelyä. Päätin ihan tarkoituksellisesti jättää maalaamisen mielen pimeimpiin tunteihin (sattuvatkohan vierailuajalle!), jotta pääsisin eroon suorittamisesta sen suhteen. Aloitin pienien savipäiden tekemisen, olisi hienoa saada niitä koko joukkio aikaiseksi. Pienistä päistä saattaa löytyä hieman toisten taiteilijoiden piirteitä. Niiden ideointi lähti savenmuokkauksen silkasta mukavuudesta, sekä jalustan hyödyntämisestä persoonallisuuksien kuvaamisessa. Mistä juontaa juurensa rintakuvien jalustat, jotka vaikuttavat vähän merkityksettömiltä? Haluaisin antaa niille merkityksen.