Author Archive for Markus Rautavuori

Portals Of Grace

Missä ihmisen kyky anteeksiantoon ja ymmärrykseen päättyy, siellä Jumaluus alkaa. Tänä kesänä oma näyttelytilani Miero Paukkajassa julkistaa näyttelyn “Portals Of Grace”, tutkielman anteeksiannosta ja armosta. Näyttelyyn tulee akryyli-, pastelli- , öljyväri ja mustemaalauksia, sekä grafiikkaa, mahdollisesti myös altered art teoksia. Tarkempi avajaispäivä, aukiolot ja osoite julkistetaan myöhemmin.

YMEOT

Sielu Dálkkas – Soul Medicine

Ensimmäinen näyttely onnellisesti ohitse, neljä myytyä työtä, mikä kyllä näin ensikertalaisena lämmittää. Näytillä oli elämän ja kuoleman välisen matkan satoa, matka yhteisestä elämästä Hämeestä yksinäisyyteen Pohjois-Karjalaan.

Viimeisimpänä muutto maalle omakotitaloon, joten tämä päivitys olleesta ja menneestä on jäänyt väliin. Uudessa kodissa vihdoinkin tilava työhuone ja ulkorakennukseen valmistuu pian galleriatila. Kesää kohti uuden näyttelyn koostaminen. Opin kuitenkin sen, että jatkossa panostetaan kokonaisuuteen, nyt töitä oli liikaakin. Kuitenkin lahjoitin katsojille oman matkani pimeydestä uuteen elämään, näyttely sisälsi myös runoteoksen. Kevättä odotellessa, haaveillen ja maalaillen…