Maisemia Pohjois-Karjalasta –taidenäyttely galleria Harhassa 1. – 28. helmikuuta. Näyttely koostuu Tero Hirvosen maalaus- ja sekatekniikkatöistä sekä Lauri Lammisen veistoksista. Taiteilijat ovat Pohjois-Karjalan ammattiopiston kuva-artesaanilinjan opiskelijoita. Avajaiset 1.2. klo 18:00.
akvarellimaalauksia paperille ja akvarellikankaalle
”Näyttelyni teemaksi ja nimeksi muotoutui ONNI. Pohdin ajatusta onko tämän päivän lapsella käsillä tekemisen onnea, vai tuleeko nykylapsi onnelliseksi ainoastaan tekniikan ja bitti-avaruuden kautta ja sen avulla? Käsittelen sanaa ONNI teoksissani käsillä tekemisen, sekä satumaailman avulla ilmaistuna.
Näyttelytilan ensimmäiseen huoneeseen olen työstänyt akvarelleja paksulle, 640 g/m2 paperille. Olen maalannut satulintuaiheisia kuvia, joissa onni esiintyy rauhallisena, aineettomana asiana. Hetki päivälevolla, suojassa auringon paahteelta, lehvän alla. Kruununperillisen saaminen hallitsijapariskunnalla ja kahden lintusen keskinäinen onni kukkameren keskellä, se on satumaista onnea se. Näyttelytilan toiseen huoneeseen olen maalannut lapsia eri harrastustensa parissa. Materiaaliksi valitsin akvarellikankaan, joka on pingotettuna kiilapuille. Teosten aiheina ovat mm. pikkutyttö virkkaamassa itselleen ketjusilmukoilla essua, pienen pojan velmuileva ilme postimerkkikirjan takaa. Musikaalisesti suuntautunut lapsi kuulee musiikin päässään, vaikka hän näppäilisi vain pöydän pintaa sormillaan, niin vahva on lapsen mielikuvituksen voima. Tämä mielikuvituksen voima pursuaa lapsen päästä ja täyttää hänen maailmansa ja ruokkii lasta. Ajatuksenani on ollut ilmaista lapsen iloa ja onnea, jonka hän kokee, kun hän paneutuu harrastukseensa koko luomisvoimallaan ja sydämellään.”
Merja Ihanus-Hänninen on kuvataiteen ammattilainen, joka myös työskentelee galleristina ja taidekasvattajana. Hänen päätekniikkansa on akvarellimaalaus, mutta sen lisäksi hän työskentelee öljyväreillä, keramiikan ja grafiikan menetelmillä. Hänellä on ollut useita koti- ja ulkomaisia näyttelyitä. Taiteellisen työskentelyn lisäksi hän toimii tuntiopettajan Mikkelin ammattikorkeakoulussa ja Etelä-Savon ammattiopistossa. Hänen työskentelynsä painopiste on lapsissa ja nuorissa. Tammikuussa 2011 avautuva näyttely on toinen yksityisnäyttely Joensuussa, hänen synnyin- ja opiskelukaupungissaan. Hän valmistui kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta keväällä 2010.
Taideyhdistys Harha juhlii 5-vuotista olemassaoloaan pitämällä Galleria Harhassa yhteisnäyttelyn koko joulukuun ajan.
Näyttelyn nimi, V 5IITÄ, viittaa suoraan yhdistyksen perustamisvuoteen. Taideyhdistys Harha on jo vuodesta 2005 tuonut esiin mielenkiintoista, hämmentävää, tunteisiin ja ajatuksiin vaikuttavaa taidetta. Vuosien varrella on muun mua…ssa perustettu galleria, pidetty myyjäisiä, järjestetty viikoittaisia taiteilijoiden vertaistukiryhmiä sekä järjestetty useita taideprojekteja. Yhdistys on luotu napsauttelemaan auki luutuneita käsityksiä siitä, mitä taiteella tehdään ja kuinka sitä tuodaan ihmisille julki.
Nyt näyttelyssä on esillä kattava kirjo tyyliltään hyvin erilaisten taiteentekijöiden tuotoksia, ulottuen monipuolisesti niin maalauksen kuin kuvanveistonkin puolelle. Yhteistä teemaa ei teoksilla ole, mutta yhtenäinen esille pano on kylläkin luvassa. Näyttelyyn osallistuu 15 Harhan jäsentä, joista valtaosa on yhdistyksen aktiiveja.
Tervetuloa avajaisiin 1.12.2010 klo 18.
avoinna:
ti,ke,pe,la,su 11-15
to 15-19
Maanantaisin suljettu
Yhdistyksen promootio retki Tallinnaan syksyllä 2010. Matkalla käytiin luomassa suhteita paikallisen gallerian (ArtDepoo) kanssa tulevaisuuden yhteistyöstä. Tietysti myös kuvasimme harhailumme oheiseen animaatioon. Videon musiikista vastaa harhan oma bändi “Har Har”. Matkaa tukivat mm. Joensuun Kaupunki, PKO ja Soroppi Ry.
Croquis-piirustuksen työpajat jatkuvat taidemuseossa lokakuussa. Aiempaan tapaan croquis-pajat ovat taidemuseon juhlasalissa SUNNUNTAISIN KLO 14-15.45.
Pajapäivät:
17.10.
31.10.
14.11.
5.12.
11.12.
Työpajojen vetäjänä toimii kuvataiteilija Jokke Saharinen. Työpajassa ei ole varsinaista opetusta tai kritiikkiä. Ota omat piirustusvälineet mukaan.
Työpajamaksu kaikilta osallistujilta on 5 €/ kerta ja se sisältää museon sisäänpääsyn.
Riikka Lindström
esitykset- vuoropuhelu kuva ja liikkeen välillä
Galleria Harhassa on marraskuun ajan esillä Pink depressionism & Piilotiloja. Se on kuvataiteen intohimoharrastaja Selina Tuomaalan ensimmäinen yksityisnäyttely, johon tanssija Riikka Lindström tuo mukaan vuoropuhelun kuvan ja liikkeen välillä.
Galleriassa nähtävät kuvataiteen tuotokset ovat pääasiassa kierrätysmateriaaleista tehtyjä kollaaseja. Lindströmin tanssi/performanssi on vuorovaikutuksessa näyttelyn teosten kanssa ja kommentoi omalla tavallaan niitä. Teokset ovat osa tanssia ja tanssi osa teoksia. Esitys on nähtävillä näyttelyn avajaisissa su 31.10 klo 16.30 sekä la 27.11 klo 14.
Tuomaala opiskelee luokanopettajaksi Savonlinnan Okl:n Opeart-linjalla. Aikaisemmin hän on tehnyt monen vuoden uran valkoisten seinien maalarina pääkaupunkiseudun rakennustyömailla. Hänen töitään on ollut esillä Rivissä- yhteisnäyttelyssä syyskuussa 2010 Savonlinnan Galleria Pinnassa ja lokakuussa Galleria Harhassa.
Lindström valmistui tanssijaksi keväällä 2010 ja toimii tällä hetkellä Joensuun
kansalaisopistossa kulttuurihyvinvointia edistävänä tanssitaiteilijana.
Kaksikko on tehnyt ennen tätä yhteistyötä muun muassa Herraspojat- nimisenä duona, jonka repertuaariin kuuluvat drag king showt.