Tag Archive for 'Kuvataide'

Annuska Dal Maso – Tarinoita Keralasta

1-30.1 2012

Tarinoita Keralasta on näyttely joka kiteyttää ja kertaa Annuska Dal Mason residenssiajan projekteja Intian Kochissa.

Dal Maso vietti kuukauden Intiassa, Keralan maakunnassa, Kochin kaupungissa helmikuussa 2011.

Tuon kuukauden aikana hän toteutti useamman projektin joista osa on nyt esillä tässä näyttelyssä.

Sarjan Tarinoita Keralasta kuvissa Dal Maso on dokumentoinut Kochin ja Keralan jokapäiväistä elämää, tarkkaillut sivusta ja kuvannut näkemäänsä. Näiden arkisten kuvien rinnalla olevat mustavalkokuvat kertovat omaa historiallisempaa tarinaansa. Dal Maso teki yhteistyötä paikallisen Lokadharmi teatterin kolmen näyttelijän kanssa. Dal Maso oli valinnut viisi kansantarua joita hän lähti yhdessä näyttelijöiden kanssa työstämään kuviksi. Kuvissa painotetaan tarinan tunnelmia ja tunteita ei niinkään kerronnallista kuvitusta. Tarinat joihin kuvat perustuvat ovat luettavissa galleriassa. (Englanniksi)

Dokumenttikuvat ja mustavalkokuvat muodostavat kontrastin keskenään ja puhuttelevat katsojaa syvemmältä kuin pelkät maisemakuvat Intiasta.

Kukat sarja on Dal Mason tekemä kuvasarja jossa on lähestytty Intian kukkia vanhojen kasvitieteellisten taulujen inspiroimana. Dal Maso on kerännyt ja kuvannut Kochin luonnosta löytämiään kasveja ja kuvannut niitä yksityiskohtaisesti ja tehnyt niistä melkein maalauksen omaiset taulut.

Kokonaisuudessaan näyttely kertoo pienen palasen Keralan ihmeistä, eipä kuukaudessa paljoa enempää ehtinyt kokemaankaan.

Painajainen – Taideyhdistys Harhan yhteisnäyttely

2.-30.12.2011

Galleria Harha Joensuu

Tänä vuonna Taideyhdistys Harhan jäsenet esittäytyvät Galleria Harhassa yhteisnäyttelyllä Painajainen. Kukin taiteilija on käsitellyt teemaa parhaaksi katsomallaan tavalla ja luonut omanlaisensa painajaismaisen näkymän. Näyttelyssä on esillä maalauksia, grafiikkaa, piirroksia ja veistoksia

Näyttelyn taiteilijat: Anni Arffman, Niina Halonen, Tero Hirvonen, Maija Keränen, Juha Kettunen, Pilvi Kivijärvi, Lauri Lamminen, Niina Katinka Mantsinen, Riikka Mattinen, Antti Pesonen, Outi Piiroinen, Katja Pirinen, Antti H. Raatikainen, Heli Ruokolainen, Jili Uuttu ja Atso Wilen.

Avajaiset ovat perjantaina 2.12. klo 18.

Tervetuloa kokemaan Painajainen!

Galleria Harha avoinna: ti-ke, pe-su 11-15, to 15-19, ma suljettu. Osoite: Kauppakatu 44, Joensuu.

TINTTAMARESKI

Katja Pirinen iloitsee maalaustyöstään.

Joensuun kaupungin kulttuuritoimi ja Taideyhdistys Harha Ry toteuttavat yhteistyössä Tinttamareskin Joensuu-päivänä 29.11.2011. Tinttamareskilla tarkoitetaan valmiiksi maalattua seinää, josta lapset ja lapsenmieliset voivat kurkistaa ulos. Seinällä on yleensä hahmo tai useampikin, joiden kasvojen kohdalle on leikattu reikä.

Carelicumiin sijoitettava Tinttamareski poikkeaa tavallisesta tinttamareskistä siten, että hahmo koostuu kolmesta osasta: alavartalosta, ylävartalosta ja päästä. Lisäksi hahmot liittyvät jollain tavalla Joensuuhun. Hahmot ovat Joensuun Elli, Teatterin kummitus, Laukkukauppias, Kosiosuden morsio, Harhapupu ja Suohirviö. Kurkistaja saa itse valita kuinka hahmo muodostuu. Hahmo voi koostua esimerkiksi Harhapupun päästä, Suohirviön keskivartalosta ja Laukkukauppiaan jaloista.

Yhteistyökumppaneina ovat Puukeskus Joensuu Oy, Väen talo ja PKAMK/Muotoilun ja kansainvälisen kaupan keskus.

Tervetuloa kokemaan Tinttamareski tiistaina 29.11. klo 9-15 Carelicumin aulaan!

Katja Pirinen

Taidetta 24h, video

Taideyhdistys Harha ry järjesti Joensuussa 24 tunnin mittaisen tapahtuman, jossa taiteilijat työskentelivät vuorokauden ajan yhtäjaksoisesti. Tapahtumapaikkana toimi Joensuun keskustassa sijaitseva Taidekeskus Ahjo, missä Taidetta 24h järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Jokainen taiteilija työskenteli valitsemallaan tekniikalla ja omilla työvälineillään.

Tapahtuma alkoi kansanperinteestä ammentavan Hippa-festivaalin musiikkiesitysten inspiroimana klo 18. Työskentely aloitettiin lauantaina 29.10. klo 22.30 ja lopetettiin sunnuntaina 30.10. klo 18. Sunnuntaina pidettiin ns. vierailuaika klo 13-15, jolloin yleisö pääsi tutustumaan taiteilijoihin työssään ja seuraamaan heidän luomisprosessiaan. Vuorokauden aikana toteutetuista teoksista koostettiin näyttely Ahjon Sysi-saliin, joka on nähtävissä 2.-23.11.2011. Näyttelyn avajaiset olivat tiistaina 1.11. klo 18.

Video & musa: Lauri Merisaari

Taiteilijat sillan alla

Poikkitaiteellinen tapahtuma taiteilijoille ja taiteen ystäville

13 Elokuuta· 15:00 – 21:00

Suvantosillan alus
Jokikatu 8
Joensuu, Finland

Suvantosillan alta löytyy lauantaina mm. maalaustaidetta, performansseja, taidegrafiikkaa, kuvanveistoa, soittoa, laulua ja elokuvaa. Tule tekemään ja kokemaan ja hankkimaan omaksi.

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Menossa mukana Grafiikan pajan ystävät ry, Taideyhdistys Harha ry ja Väen talo.

Mari ja Markku Salmela – Myyttinen maailma

Galleria Harhassa 1.7-31.7.2011

Näyttely on joensuulais pariskunnan ensimmäinen yhteinen taidenäyttely.

”Kello tikuttaa ja aika käy, muutosvoima lähti villisti elämään mielessämme. Nyt jos koskaan, on yhteisen näyttelymme aika. Maailma on ihmeellinen kauneudessaan ja toisaalta myös rujoudessaan. Mitä elämä on? Joskus elämä tuntuu selittämättömältä ja suorastaan myyttiseltä. Mysteerion ratkaisemiseen tarvitaan avain, joka jokaisella ihmisellä on hallussaan.”

Missä vaiheessa olet, haluatko muutosta elämääsi? Kutsumme sinut tutkimusmatkalle sisimpääsi.

Sininen -huone:

Luonnossa, olen kokonainen,

ankkuroidun juuriini,

ihmettelen sitä vihreää kaikkeutta,

ympäröivää ilmiötä, jossa

yhdessä kaikkialla,

uudelleen, vuosisadasta toiseen.

-Mari Salmela-

Ikoni -huone:

Kasvot voivat olla

piilossa, muutetut, rumat,

kauniit, vieraat, surulliset,

iloiset, miettivät.

Aina niillä on jokin tarina kerrottavanaan.

-Markku Salmela-

Laura Melkinen “Doggy Park” ja Miia Rosenius

Galleria harhassa 1. – 30.6.2011

Odotus

Galleria Harhan Ikoni-huoneessa on esillä joensuulaisen kuvataiteilija Miia Roseniuksen installaatio. Rosenius käsittelee työskentelyssään tällä hetkellä lapsuuteen ja vanhuuteen liittyviä teemoja. Lapsuuden ja vanhuuden teemat ovat universaaleja, kaikkia koskettavia teemoja, joista sekä taiteen tekijä että kokija voi löytää oman tarinansa.

Harhassa esillä oleva installaatio nostaa esille ajatuksia vanhuudesta. Teoksen syntyyn ovat vaikuttaneet sekä taiteilijan omat kokemukset että yhteiskunnalliset näkemykset vanhuuteen liittyen. Nuoruutta ihannoivassa ympäristössä vanhuus voidaan nähdä taakkana. Ehkä vanhus kokee itsensä taakkana. Sana vanhus ei ole enää korrekti, vaan se kantaa negatiivista taakkaa. Vanhuus voidaan kuitenkin nähdä myös positiivisena. Harmaista suortuvistaan ja uurteista ihollaan voi olla ylpeä. Vanhuksen rauhaa ja tyyneyttä voi ihailla.Tähän rauhallisuuden ilmapiiriin on levollista pysähtyä.

Kohtaaminen

Takana on ajatus kohtaamisesta. Myös käsittelemäni lapsuuden ja vanhuuden teemat tulevat varmasti kohtaamaan. Risteyskohdassa törmää väistämättä myös aikaan niiden välissä. Galleria Harhassa esillä oleva installaatio on osa ”Me”-sarjaa, joka tulee olemaan esillä myös muualla Pohjois-Karjalan alueella.

Taiteilijana kuljen arjessa jatkuvasti aistit avoinna uusille tutkittaville asioille ja ilmiöille. Minua kiehtoo tilan, katsojan ja teoksen välinen vuorovaikutus. Kaikki kolme osatekijää vaikuttavat aina jollain tavoin toisiinsa, ja ovat tärkeitä osasia tilanteessa, jossa teos ja tulkinnat muotoutuvat.

Joukossa koiruus tiivistyy!

Galleria Harhan sinisessä huoneessa on puolestaan esillä kontiolahtelaisen kuvataiteilija Laura Melkisen näyttely ”Doggy Park ”. Värikkäistä maalauksista koostuva teoskokonaisuus vie katsojan ihmettelemään koirapuistoa asukkeineen. Teossarja on eräänlainen visuaalinen peli, sarja maalauksia, joita voidaan yhdistellä eri tavoin ja luoda erilaisia tunnelmia ja mielikuvia. Teemaltaan ne haastavat katsojan pohtimaan koiralauman käyttäytymisen dynamiikkaa ja sen yhteneväisyyttä ihmisten keskinäiseen kanssakäymiseen ja sosiaalisiin peleihin. Tätä teossarjaa ovat olleet innoittamassa myös taiteilijan 4 omaa koiraa.

Parempi koira maassa, kuin kymmenen puussa…!

Melkisen työskentelyä ohjaa lapsenomainen asioiden ihmettely, oivallusten etsiminen ja arjen estetiikka. Taiteen teemat lähtevät oman elämän pienistä asioista, jotka kasvavat suurempiin mittoihin jalostuessaan eteenpäin taiteilijan työhuoneella. Melkinen työskentelee pääasiassa maalaten, mutta välillä syntyy myös installaatioita ja esinekoosteita kierrätysmateriaalia hyödyntäen. ”Tärkeintä työskentelyssäni on valo ja väri. Ja taiteen tekemisen ja katsomisen ei aina tarvitse olla ryppyotsaista touhua.”