Tag Archive for 'Taidetta 24h'

Taidetta 24h, video

Taideyhdistys Harha ry järjesti Joensuussa 24 tunnin mittaisen tapahtuman, jossa taiteilijat työskentelivät vuorokauden ajan yhtäjaksoisesti. Tapahtumapaikkana toimi Joensuun keskustassa sijaitseva Taidekeskus Ahjo, missä Taidetta 24h järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Jokainen taiteilija työskenteli valitsemallaan tekniikalla ja omilla työvälineillään.

Tapahtuma alkoi kansanperinteestä ammentavan Hippa-festivaalin musiikkiesitysten inspiroimana klo 18. Työskentely aloitettiin lauantaina 29.10. klo 22.30 ja lopetettiin sunnuntaina 30.10. klo 18. Sunnuntaina pidettiin ns. vierailuaika klo 13-15, jolloin yleisö pääsi tutustumaan taiteilijoihin työssään ja seuraamaan heidän luomisprosessiaan. Vuorokauden aikana toteutetuista teoksista koostettiin näyttely Ahjon Sysi-saliin, joka on nähtävissä 2.-23.11.2011. Näyttelyn avajaiset olivat tiistaina 1.11. klo 18.

Video & musa: Lauri Merisaari

Taidetta 24h tapahtuman video

Käykää vilkaisemassa videokooste taidetta 24h tapahtumasta. :)

Päivi Romppasen kuvia taidetta 24h-tapahtumasta

Tässäpä linkki Päivi Romppasen sivuille, jossa kuvia tapahtumasta ja siellä syntyneistä teoksista: http://www.enontaidekartta.fi/fi/?ID=1957

Toivon mukaan saisimme myös videokuvaa esille nettiin, lystikäs pätkä tuli nurkkakameran kuvan pikakelauksesta.

03:31

Vielä on maalaustelineet pystyssä. Taidettakin syntyy epätasaiseen tahtiin. dsc02732copy.jpgdsc02742c.jpg

Taidetta 24 tapahtuma käynnistyi!

Taidetta 24h-tapahtuma on nyt 20 minuuttia vanha. Hyvältä vaikuttaa, videokamerat puuhataan paikoilleen ja edellinen näyttely puretaan.

Päivitämme säännöllisesti tunnelmia sanoin ja kuvin. Tervetuloa mukaan seuraamaan luomisen riemua ja tuskaa!

t. Anni (oma strategiani liittyy tasaiseen verensokeriin)

Seuraa TAIDETTA 24h -tapahtumaa blogista

Raportoimme tapahtuman tunnelmia kirjoituksin ja kuvin blogiin koko vuorokauden ajan. Voit seurata mitä paikan päällä tapahtuu ja  mitä ajatuksia vuorokauden ympäri työskentely taiteilijoissa kirvoittaa.

TAIDETTA 24H

Taideyhdistys Harha & ystävät tekevät TAIDETTA Taidekeskus Ahjossa 24h (Kirkkokatu 23, 80100 Joensuu)

10.4. Vierailuaika klo 11-13
11.4. Näyttely klo 12-16