Tänä vuonna Taideyhdistys Harhan jäsenet esittäytyvät Galleria Harhassa yhteisnäyttelyllä Painajainen. Kukin taiteilija on käsitellyt teemaa parhaaksi katsomallaan tavalla ja luonut omanlaisensa painajaismaisen näkymän. Näyttelyssä on esillä maalauksia, grafiikkaa, piirroksia ja veistoksia
Näyttelyn taiteilijat: Anni Arffman, Niina Halonen, Tero Hirvonen, Maija Keränen, Juha Kettunen, Pilvi Kivijärvi, Lauri Lamminen, Niina Katinka Mantsinen, Riikka Mattinen, Antti Pesonen, Outi Piiroinen, Katja Pirinen, Antti H. Raatikainen, Heli Ruokolainen, Jili Uuttu ja Atso Wilen.
Avajaiset ovat perjantaina 2.12. klo 18.
Tervetuloa kokemaan Painajainen!
Galleria Harha avoinna: ti-ke, pe-su 11-15, to 15-19, ma suljettu. Osoite: Kauppakatu 44, Joensuu.
Taideyhdistys Harha ry järjesti Joensuussa 24 tunnin mittaisen tapahtuman, jossa taiteilijat työskentelivät vuorokauden ajan yhtäjaksoisesti. Tapahtumapaikkana toimi Joensuun keskustassa sijaitseva Taidekeskus Ahjo, missä Taidetta 24h järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Jokainen taiteilija työskenteli valitsemallaan tekniikalla ja omilla työvälineillään.
Tapahtuma alkoi kansanperinteestä ammentavan Hippa-festivaalin musiikkiesitysten inspiroimana klo 18. Työskentely aloitettiin lauantaina 29.10. klo 22.30 ja lopetettiin sunnuntaina 30.10. klo 18. Sunnuntaina pidettiin ns. vierailuaika klo 13-15, jolloin yleisö pääsi tutustumaan taiteilijoihin työssään ja seuraamaan heidän luomisprosessiaan. Vuorokauden aikana toteutetuista teoksista koostettiin näyttely Ahjon Sysi-saliin, joka on nähtävissä 2.-23.11.2011. Näyttelyn avajaiset olivat tiistaina 1.11. klo 18.
Ylpeänä esittelemme kaksi kirjaa, jotka ovat syntyneet yhteistyömme tuloksena lukuvuoden 2010-2011 aikana.
Valokuvin ja runoin kuvaamme mielensairautta kirjassa
“Ajatukset ihollani – runokirja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä”.
Lasten kuvakirjalla tahdomme innostaa nuorta lukijaa kirjainten ja lukemisen maailmaan. Näytttely avaa lastenkirjan tekemistä prosessina, josta valmistuu kaksi PKAMK:n opinnäytetyötä vuosina 2011 ja 2012.
Kirjojen kuvitus, runot ja tarina ovat Katja Pirisen käsialaa. Graafinen ilme ja taitto on Merja Hirvosen tekemää.
Taideyhdistys Harha juhlii 5-vuotista olemassaoloaan pitämällä Galleria Harhassa yhteisnäyttelyn koko joulukuun ajan.
Näyttelyn nimi, V 5IITÄ, viittaa suoraan yhdistyksen perustamisvuoteen. Taideyhdistys Harha on jo vuodesta 2005 tuonut esiin mielenkiintoista, hämmentävää, tunteisiin ja ajatuksiin vaikuttavaa taidetta. Vuosien varrella on muun mua…ssa perustettu galleria, pidetty myyjäisiä, järjestetty viikoittaisia taiteilijoiden vertaistukiryhmiä sekä järjestetty useita taideprojekteja. Yhdistys on luotu napsauttelemaan auki luutuneita käsityksiä siitä, mitä taiteella tehdään ja kuinka sitä tuodaan ihmisille julki.
Nyt näyttelyssä on esillä kattava kirjo tyyliltään hyvin erilaisten taiteentekijöiden tuotoksia, ulottuen monipuolisesti niin maalauksen kuin kuvanveistonkin puolelle. Yhteistä teemaa ei teoksilla ole, mutta yhtenäinen esille pano on kylläkin luvassa. Näyttelyyn osallistuu 15 Harhan jäsentä, joista valtaosa on yhdistyksen aktiiveja.
Tervetuloa avajaisiin 1.12.2010 klo 18.
avoinna:
ti,ke,pe,la,su 11-15
to 15-19
Maanantaisin suljettu
Harhan Joen Yön yhteisnäyttely on tällä kertaa esillä Pakkahuoneen kahviossa. Näyttelyn teema pyörii yksinkertaisesti monimerkityksellisen sanan MYÖHÄ ympärillä.
Tänä keväänä taidekeskus Ahjossa nähdään Joensuussa kohta harvinainen näyttely. Esillä on opinnäytetyöt neljältä nuorelta tekijältä, jotka valmistuvat kuvataiteilijoiksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Ainutlaatuiseksi näyttelyn tekee se, että ammattikorkeakoulu-tasoinen kuvataidekoulutus loppuu Joensuussa kokonaan tulevan vuoden aikana. Uusia opiskelijoita ei enää oteta.
Ilman sovittua yhteistä aihetta kaikki neljä taiteilijaa päätyivät kuvaamaan ihmistä.
Lauri Merisaari on tehnyt vartalostaan luonnollisen kokoisen teräs- ja lasikuituveistoksen. Teoksen tekemiseen häntä inspiroi halu tiedostaa oma kehonsa syvällisemmin ja kokea taiteellinen prosessi enemmän fyysisesti kuin älyllisesti.
Outi Piiroinen pohtii piirustuksen arvottamista tekniikkana ja taiteena sekä itseään piirtävänä kuvataiteilijana. Pohdinnan tuloksena on syntynyt piirtämällä toteutettu sarja kokemuksellisia omakuvia.
Juha Kettusen maalausten aiheena on alastonkuva ja tekniikoina pastelli, akvarelli ja akryyli. Töissä hän tutkii mieltään kiehtovia maalausteknisiä kysymyksiä kuten valon ja tilan vaikutelman aikaansaamista.
Katri Houtbeckersin installaation aiheena on oma kokemus taiteen tekemisen ja kokemisen vuorovaikutuksesta. Teos on omakuva, joka on rakennettu helmistä ja metallilangasta taivuttelemalla.
Avajaiset 19.3.2010 klo 18.00
Aukioloajat:
maanantaisin suljettu
tiistai-perjantai klo 12–18
lauantai-sunnuntai klo 12–15